Lasten ja nuorten osallisuus: puhetta vai tekoja?

Turun Sanomat, Alio 2013

Suomi osallistui 31.10.-1.11.2013 avoimen hallinnon kumppanuushankkeen (Open Government Partnership) huippukokoukseen Lontoossa hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen johdolla (ks. Valtiovarainministeriön tiedote 178/2013). Ministeri Virkkunen nosti kokouksen aikana esiin uuden kuntalain, joka tulee jatkossa edellyttämään kunnilta nuorisovaltuustoa tai vastaavaa toimielintä. Hän totesi myös valtionhallinnon prosesseissa lasten ja nuorten ääni olevan aivan liian vähän esillä.

Se, että lapset ja nuoret osallistuvat yhteiseen päätöksentekoon edistää hyvinvointia monella tasolla. Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että aktiivista osallistumista motivoiva ajattelu ennustaa esimerkiksi yksilön sosiaalisten taitojen hallintaa sekä kiinnostusta terveisiin elintapoihin. Jos lapsi tai nuori epäilee, etteivät omat osallistumiseen liittyvät tiedot ja taidot ole riittäviä, hän vetäytyy myös vaikuttamisen mahdollisuuksista. Heikko usko omaan pystyvyyteen yhteisessä päätöksenteossa estää siis aktiivista osallistumista ja kasvattaa sosiaalisen syrjäytymisen tunnetta, vaikka vaikuttamisen mahdollisuuksia olisikin tarjolla. Mutta mitä on lasten ja nuorten osallisuus, ja minkälaista se on Suomessa?

Tietoaukko lasten ja nuorten osallisuudessa

Lasten ja nuorten osallisuuden konkreettista edistämistä Suomessa on vaikeuttanut systemaattisesti kerätyn tiedon puuttuminen. Tätä tietoaukkoa ryhdyttiin vuonna 2008 täyttämään Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen toteuttamalla Luuppi-kyselyllä, jossa kartoitetaan lasten ja nuorten vapaa-aikaa sekä osallistumista yhteiseen päätöksentekoon koulussa ja yhteiskunnassa laajemmin. Tiedonkeruun tarpeiden lisäksi Luuppi-kysely on tukenut nuorisolakia (8 §), joka velvoittaa kuntia kuulemaan lapsia ja nuoria heitä koskevissa asioissa. Vuonna 2012 Luuppi-kysely kartoitti varsinaissuomalaisten ja satakuntalaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten (n = 7656) mahdollisuuksia vaikuttaa kouluunsa liittyviin asioihin, kuten opiskelun sisältöön, sisä- ja ulkotiloihin, sekä koulun sääntöihin. Suurin osa oppilaista (86 %) kokee saavansa vaikuttaa kouluunsa liittyviin asioihin vain vähän. Tulos saa tukea opettajille suunnatusta (n = 139) kyselystä, jossa lähes kaikki vastanneista (93 %) arvioi oppilaiden mahdollisuudet saada vaikuttaa edellä mainittuihin asioihin melko tai hyvin vähäisiksi. Samalla kuitenkin kaksi kolmesta oppilaasta (67 %) ilmaisi haluavansa olla mukana vaikuttamassa yhteiseen päätöksentekoon kouluun liittyvissä asioissa. Lasten ja nuorten kokemus heikoista osallistumisen mahdollisuuksista on erityisen huolestuttavaa siksi, että tutkimuskohteina olevat oppilaat elävät siirtymissä alakoulusta yläkouluun sekä yläkoulusta toisen asteen koulutukseen tai työelämään, jolloin syrjäytymisen riskit ovat korkeimmillaan.

Kerätty tieto palautettava käytäntöön

Jotta saadaan aikaan muutos lasten ja nuorten osallisuuden mahdollisuuksissa ja toteutumisessa, tarvitaan koulujen ja kuntien toimintaa tukemaan uusia, innovatiivisia keinoja. Osallisuuden työpajat toteutettiin keväällä 2013 viidessä varsinaissuomalaisessa, Luuppi-kyselyyn osallistuneessa kunnassa (Turku, Salo, Vehmaa, Kemiönsaari ja Loimaa). Työpajat kokosivat oppilaat, opettajat ja kunnalliset luottamushenkilöt keskustelemaan Luuppi-kyselyssä esiin nousseista kuntakohtaisista ja nuorille tärkeistä teemoista. Keskeisenä päämääränä oli osallistaa oppilaat itse valitsemaan juuri ne teemat, joista he halusivat aikuisten kanssa keskustella. Palaute oli rohkaiseva ja Osallisuuden työpajoja on tarkoitus toteuttaa Luuppi-kyselyyn osallistuvissa kunnissa myös jatkossa.

Lasten ja nuorten osallisuutta on siis mahdollista tukea yli koulu- ja kuntatasojen siten, että systemaattisesti kerätty tieto palautuu joustavasti tehokkaaseen käyttöön lasten ja nuorten osallisuuden tukemiseksi. Osallisuuden edistämisen suurin haaste kiteytyy kuitenkin sen dynaamisuuteen. Lapsille ja nuorille tärkeät asiat vaihtuvat sekä ajassa että paikassa, ja siksi osallisuudenkin tulee olla läsnä tässä ja nyt - niin kunnassa, koulussa kuin kotonakin. Luuppi-kyselyyn vuonna 2012 osallistuneista vastaajista noin puolet ei koskaan, tai korkeintaan joitakin kertoja vuodessa, puhuu isänsä kanssa itselleen tärkeistä asioista (50 %), tai osallistuu yhteisesti isänsä kanssa kotitöihin (43 %). Vastaajista noin joka neljäs puhuu yhtä harvoin äitinsä kanssa (28 %) tai tekee yhteisiä kotiöitä (21 %). Osallisuus jää siis liian usein toteutumatta myös lapsen tai nuoren välittömässä lähiympäristössä.

Muutoksen tarve on konkreettinen - Luuppi-kyselyyn osallistuneen nuoren sanoin: "Oli hieno kysely ehkä tää johtaa johonki hyvään kun ihmiset tietää miten me nuoret ajatellaan." On aika siirtyä tekoihin.

Sanna Roos, Leena Haanpää, Piia af Ursin 2013